sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Koko Suomi leipoo 6. jakso, perinneleivonnaiset

Perinneleivonnaiset oli tämän päiväisen Koko Suomi leipoo-jakson teemana ja prinsessakakku oli meidän taidonnäytetehtävämme. Päädyin kisassa tekemään prinsessakakun perinteisellä vadelmatäytteellä, mutta kotosalla päätin testata kakkuun lakkahilloa ja vaniljatäytettä ja ihanasti toimi sekin yhdistelmä. Kakun ulkomuoto sai hieman erilaisen ilmeen ja koska en ole niin suuri marsipaanin fani, niin pinta oli tällä kertaa sokerimassaa. Pojat sai valita värin ja tottakai siitä tuli vaalean sininen! ;)



Tässä hieman kisaohjeesta täytteen suhteen muunneltu ohje.

Prinsessakakku pohja:
4 munaa

2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria
Täyte: Lakkahillo 400g

Vaniljakreemi:
2 dl kermaa

1 ½ rkl perunajauhoa

2 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

Vaniljatanko
 (annetaan kiehua vaniljatäytteen mukana ja poistetaan ennen täytteen kaatamista väliin)
2 keltuaista
2 dl kermaa vaadotettuna
Kreemi kakun päälle:
150 g voita (huoneenlämpöistä)

3 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria
a
2 rkl vettä (vadelmamehua)
Kostutukseen: Maitoa n.1 dl, johon on lisätty 2 tl vaniljasokeria
PRINSESSAKAKKU OHJE:
1. Tee kakkupohja perinteiseen tyyliin, vaahdota munat ja sokeri ja lisää kuivat aineet varovasti sekoittaen. Paista 175°C:ssa n.40min.
2. Valmista vaniljakreemi: Keitä kattilassa kaikki aineet kunnes seos sakenee, älä anna kiehahtaa! Jäähdytä ja lisää vaahdotettu kerma.
3. Kokoa kakku ja anna oleentua yön yli jääkaapissa. (Voit koota kakun myös halutessasi ylösalaisin pyöreään vuokaan. Tällöin hillot ja vaniljatäyte ovat toisin päin kuin normaalisti kakussa, mutta tämä on helppo ja ihana tapa koota puolipallon muotoinen kakku ja saada siitä muodoltaan upea! )
4. Levitä päälle kreemi ja lopuksi sokerimassa/marsipaani ja koristele kakku.
Tässä hieman ajatuksia kuudennelta kisapäivältä:
"Suomen kesä on totisesti kylmä mutta vähäluminen. Palelin koko kuvauspäivän ihan hurjan paljon, mutta minkäs teet… Ja kun olen kylmissäni niin fiiliskin on ehkä vähän apea. Toppahaalari olis ollut oikea asu! ;) Aiheena meillä oli tänään perinneleivonnaiset ja kun mietimme aamiaisella mikä tämän päiväinen tekninen tehtävä voisi olla, oli yhtenä vahvana arvauksenamme Aleksanterin leivonnaiset ja se osui tällä kertaa oikeaan! :) 

Tekninen tehtävä ei mennyt mulla ihan putkeen, sen pomadan levittäminen oli yllättävän vaikeaa, taisi olla liian kylmää ja olisin ehkä voinut lisätä siihen pomadaan vielä vähän enemmän vettä, työn jälki oli kuorrutteen suhteen sitä sun tätä ja pohjakin jäi kommenttien perusteella liian paksuksi. Miten ihmeessä sitä tekee normaaleistakin asioista jotenkin vaikeita tuolla kisassa ja aina aika meinaa loppua kesken. Viivoittimen kanssa niitä paloja siellä sitten mittailtiin että tulisi oikean kokoiset, heh… Aikamoista säheltämistä kyllä välillä! ;) 

Kiirettä ei tällä kertaa taidonnäytetehtävässä onneksi tullut, mutta se marsipaani… Ensin kaulitsin sen liian ohueksi ja eihän se kestä liian ohuena repeämättä, toisella kertaa meni jo paremmin. Ja täytyy kyllä sanoa, että en edelleenkään ole marsipaanin ystävä! ;) Koristelut onnistui ihan mukavasti ja yllätyksekseni olin jo toista kertaa päivän tähtileipuri, IHAN HUIPPUA!! :) Jatkoon siis pääsin vielä tänäänkin, ihanaa!!! :)"

Näin kuudennen jakson TV:stä katsottuani täytyy kyllä sanoa että en mä oikeasti ihan noin tuima ja totinen ole, mitä tuo ohjelma antaa ymmärtää. :) Kaveritkin ovat ihmetelleet, että eihän tuo ohjelma anna sinusta yhtään sitä kuvaa mikä olet oikeasti ja oon kyllä samaa mieltä. Toki kisassa keskittyessäni olen varmasti aika omissa oloissani ja ajatuksissani, mutta jotenkin omat muistikuvat päivistä ovat aikalailla erilaiset miltä se näyttää näin jälkikäteen ohjelmaa katsottaessa. 

5 kommenttia:

  1. Blogisi kuvissa ja teksteissä olet ainakin iloinen ja pirtsakka. TV-kuvausten leipomisissa täytyy skarpata, siksi varmaan niin keskittynyt ilme :D :D
    Onnea Tähtileipurille taas!

    VastaaPoista
  2. Mielestäni sinulla on ihailtava keskittyminen ohjelmassa. Ei totista kuvaa ole tullut. Olet perheemme suosikki kisassa.

    VastaaPoista
  3. Hienosti olet pärjännyt kisassa , onnea! Upea tuo kakku, tuo valkoinen kukkakin kakun päällä on ihan huikea!

    VastaaPoista
  4. Ihana ohje. Teen tätä ehdottomasti tyttären 1-vuotis juhliin. :) Voiko sokerimassan laittaa kakun päälle jo edellisenä päivänä vai vasta tarjoilupäivänä?

    VastaaPoista