torstai 18. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 13. luukku - Blondies

Valkosuklaisia ja vaaleita browniesia, eli blondieseja, NAM! Näin joulun alla on kiva kokeilla kaikkea uutta ja nyt tuli testattua näitäkin. Yksi blondiesien ohje löytyy myös Carla Bardin ja Ting Morriksen kirjasta Suklaa sivulta 84. Pohjassa on browniesien tapaan suklaata, tosin valkosuklaata. Valkosuklaata löytyy tästä makoisasta pehmeästä herkusta myös paloina ja lisäksi ihanaa appelsiinin makuista Fazerinaa palasina, sekä kookoshiutaleita. Hieman lämpimän blondiesin päälle olen raastanut Fazerinaa ja se on sulanut osittain.


BLONDIES:
200g voita
200g valkosuklaata
2 dl sokeria
3 munaa
200g vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1dl kookoshiutaleita
100g fazerinaa palasina
200g valkosuklaata palasina

Koristeeksi päälle: Fazerinaa raastettuna (1 pieni patukka riittänee)

BLONDIES OHJE:
1. Sulata voi, suklaa ja sokeri miedolla lämmöllä kattilassa ja sekoita tasaiseksi.
2. Lisää munat hieman jäähtyneeseen seokseen.
3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.
4. Lisää lopuksi pilkotut suklaat ja sekoita tasaiseksi.
5. Paista 175°C:ssa n.30-35 minuuttia.
6. Anna jäähtyä, koristele ja leikkaa paloiksi.

VINKKEJÄ:
Tein brownien 23cm x 31cm suorakaiteen muotoiseen vuokaan.

Sulatettaessa voi, sokeri ja valkosuklaa, seoksesta saattaa tulla hieman rakeinen ja voi saattaa erottua seoksesta, mikäli seos sulaa liian lämpimällä, itselläni kävi tällä kertaa  näin. Lisäsin tämän vuoksi osan jauhoista ennen munia, lopputulos oli silti kaikesta huolimatta herkullinen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti