keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 8. luukku Joulubrownies

Browniesit ovat ehdottomasti yksi meidän perheen kestosuosikki suklaisten leivonnaisten joukossa. Näin joulun alla halusin testata brownieseja inkiväärin, kanelin ja neilikan kera, sekä lisäsin pohjaan minttusuklaapalojen lisäksi viikunaa ja mantelia. Ihanan herkullista ja täyteläistä! Koristelin vielä hieman lämpimät browniesit tomuokerilla ja  ja Fazerinasta raastetuilla suklaanpaloilla, jotka sulivat ihanasti pintaan.

JOULUBROWNIES:
200g voita
200g tummaa suklaata
2 dl sokeria
1 dl muscovadosokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl inkivääriä
1 1/2 tl neilikkaa
2 tl kanelia
100g mantelia
200g pehmeä viikuna (palasina)
140g pätkistä (1 pussi)

Koristeeksi päälle: Tomusokeria, Fazerinaa raastettuna (1 pieni patukka riittänee)

JOULUBROWNIES OHJE:
1. Sulata voi, suklaa ja sokeri kattilassa ja sekoita tasaiseksi.
2. Lisää munat hieman jäähtyneeseen seokseen.
3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.
4. Lisää lopuksi pilkotut suklaat, mantelit ja viikunan palaset ja sekoita tasaiseksi.
5. Paista 175°C:ssa n.30-35 minuuttia.
6. Anna jäähtyä, koristele ja leikkaa paloiksi.

VINKKEJÄ:
Tein brownien 23cm x 31cm suorakaiteen muotoiseen vuokaan.

Tällä ohjeella pohjasta tulee tumman täyteläinen, joten mikäli et halua pohjasta aivan niin tummaa ja syvän suklaista, voit hyvin käyttää pohjassa vaikka osana suklaata maitosuklaata tai vastaavasti korvata osan kaakaojauheesta vehnäjauhoilla. :) Tai mikäli haluat pohjasta tummemman voit laittaa kaakaojauhetta vaikka desin verran ja vähentää vehnäjauhoja sen ½dl! ;)

Ps: Suuret pahoitteluni siitä, että tämä joulukalenteri tänä vuonna laahaa näemmä näin pari päivää myöhässä, huokaus, saas nähdä saanko kiinni vielä tämän viikon aikana... Vaan onneksi nämä ohjeet ovat täällä vaikka sitten ensi vuotta varten jo tallella. ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti